Rukousyhteys
Tervehdys hyvä lukija! On aika aloittaa omalta osaltani tämä paimenen palstan tekeminen. Seurakuntamme eläkkeelle jäänyt pastori Terho kirjoitteli hyviä opetuksia tähän palstaan, joista sai eväitä uskon kasvuun.
Mielessäni on viime aikoina viipynyt ajatus rukouksesta. Kuullessani viestejä ympäri Suomen eri paikkakunnilta, on käynyt selväksi, että rukous on laiminlyödyimpiä asioita seurakunnissa. Miksi näin? Uskon, että syynä on rukouksen väärin ymmärtäminen. Rukouksesta on yritetty ehkä tehdä itsetarkoitus ja sen väkisin pyörittäminen on uuvuttanut rukoilijat oman voimattomuuden seurauksena. Rukouksessa on menty ohi sen merkityksen jota sen pitäisi olla. Rukous on ennen kaikkea yhteyttä maailmankaikkeuden Luojaan! Tämä Jumala itse ilmaisee Raamatussa haluavansa olla yhteydessä luomiinsa ihmisiin. YHTEYS on se avain sana, mistä on kysymys kun rukoillaan. Rukouksessa tulisi huomioida tämä ja hämmästellä aina sitä, miten valtavan suuri Jumala haluaa viettää aikaansa sinun ja minun kanssa.
Rukouksessa lähtökohtaisesti tullaan Jumalan seuraan. Se ei ole itseensä keskittymistä ja siitä miten pitkään tai millaisilla sanoilla rukoillaan. Jeesus opetti seuraajiaan, siis meitäkin rukoilemaan. Matteus on tämän tallettanut lukuun kuusi: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Se että Isä Jumala on taivaissa, kertoo jo meille sen, että Hän on jossain äärettömyydessä. Hän on Suuri Jumala, joka pitää maailmankaikkeutta koossa! Hänet tulee pyhittää, siis erottaa kaikesta muusta. Tämä on ylistystä. Sydämen asenne on oltava tällainen kun tulemme Jumalan yhteyteen. Tästä avautuu rukouksen maailma, jolle ei ole rajoitteita. Se ei ole enää tylsää sillä emme tuijota enää omaan mitättömyyteemme vaan Hänen mahdollisuuksiin.
Kiponniemessä on järjestetty viime aikoina säännöllisesti rukousseminaareja. Ne ovat olleet täyteen pakattuja. Monella on tarve tulla yhdessä kohtaamaan rukouksessa Jumalaa, tulla viettämään aikaa parhaassa seurassa. Nämä seminaarit ovat saaneet monia innostumaan uudestaan rukouksesta. He ovat vieneet innostuksen mukanaan seurakuntiin ympäri Suomea. Jumala on antanut rukouksen seurakunnalle, olla yhteydessä Pyhään Henkeen eli ”työnjohtajaan.” Hän on antamassa kaikkea sitä mitä seurakunta tarvitsee ollakseen Kristuksen työn jatkaja maan päällä. Kysykäämme Suolahdessa tämän työnjohtajan neuvoa, jotta voimme olla tällä paikkakunnalla toteuttamassa Hänen täydellistä tahtoaan.
Seurakunnassamme on paljon mahdollisuuksia tulla Jumalan seuraan rukouksen kautta. Ma, Ke ja Pe toimivat aamurukoushetket klo 9. Tiistaisin on rukousilta klo 18, kesä, heinä ja elokuun se toimii torstaisin klo 18. Toukokuun viimeisellä viikolla on rukousviikko ma-pe klo. 9-18.
Siunattua kevättä sinulle!
Jarmo Moisio