Suolahden Vapaaseurakunta

Tahdomme elää lähellä Jumalaa ja lähellä ihmistä

Turvallinen Raamattu

Oletko kokenut levottomuutta viime aikoina sen tähden, että eräistä uskoon liittyvistä asioista on pyöritelty monenlaisia mielipiteitä asiantuntijoiden suulla?

Älä hätäile! Raamatun ilmoitusta vastaan on hyökätty voimakkaasti jo silloin, kun sitä alettiin koota apostolisen arvovallan sisällyttämillä teksteillä. Jeesus itse uskoi apostoleille tehtävän julistaa sanomaa itsestään, ennen kaikkea hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Myös hänen opetuksensa olivat apostolien vastuulla saattaa tuleville polville. Apostolit siis todistivat siitä mitä olivat nähneet ja kuulleet. Tästä on kysymys apostolisessa arvovallassa. Raamatussa on se, mitä Jeesus on sinne halunnut tulevan nimenomaan tulevia sukupolvia varten. Sieltä löytyy totuus, joka on pysynyt muuttumattomana.

Hyökkäykset ovat kohdistuneet räikeimmillään Jumalan kolminaisuutta vastaan, ja tämän tähden Jumalan ilmoituksen puolustajat lähtivät määrittelemään Kristinuskoon liittyviä käsityksiä Raamatun pohjalta, tekemällä Raamatun ilmoituksesta nousevista opetuksista erilaisia tunnustuksia, jotka meillä vieläkin ovat käytössä, esim. apostolinen uskontunnustus.

On myös hyökkäyksiä, jotka eivät ole suoria vaan juonittelevia ja pistävät epäilemään Raamatun perustavaa laatua olevia totuuksia esim. synnistä. Ihmisen luonto ei ole syntiinlankeemuksesta muuttunut vaan lankeamisen jälkeen epäilys Jumalan ilmoitusta kohtaan on ollut läsnä aina. Totuus ei kelpaa kaikille ihmisille vaan he haluavat määritellä sen omien mieltymystensä mukaiseksi. Totuuden täytyisi siis palvella ihmisten tahtoa, mikä se sitten onkaan. Joskus se on asia, joka nähdään yhteisenä hyvänä, mutta se on silti räikeästi Jumalan sanan vastaista.

Totuus löytyy kuitenkin edelleen Raamatusta, joka sen haluaa löytää. Omat ehdot ja mieltymykset on vain laitettava sivuun ja nöyrryttävä kuuntelemaan Jumalan tahtoa sanan kautta. Se tahto ei todellakaan ole paha, vaan parasta mitä ihminen voi elämälleen löytää.

Luota siis ystävä edelleen Raamatun ilmoitukseen. Lue sanaa mietiskellen ja anna elämäsi ohjautua sen mukaan. Kuuntele myös julistusta, joka on Raamattu-uskollista. Ei Jumala ole jättänyt uskovaista ihmistä oman onnensa nojaan. Hän on Pyhän Henkensä kautta antanut uskovalle kyvyn kuunnella, mikä opetus on oikein ja mikä ei.

Samoin Pyhä Henki on mukana, kun luet Raamattua ja auttaa sinua ymmärtämään Jumalan tahdon. Voit olla turvallisella mielellä. Raamattu, Jumalan sana on ikuisesti muuttumaton.

Siunattua kevään odotusta!

Jarmo, 13.3.2016